Laaja-alaiset erityisopettajaopiskelijat Porolahden arjessa

Tavoitteena opiskella laaja-alaiseksi erityisopettajaksi

Minulla oli ilo saada tänä lukuvuonna 2017‒2018 kaksi laaja-alaiseksi erityisopettajaksi opiskelevaa aikuisopiskelijaa seuraamaan työtäni. Itse ole tässä työssä ollut jo noin kymmenen vuotta ja siinä ajassa omat tavat toimia saattavat rutinoitua liikaakin. Opettajaksi opiskelevat harjoittelijat tuovat mukanaan uusia tuoreita ajatuksia ja ideoita sekä muutenkin saavat miettimään omia ratkaisuja uusista näkökulmista. Oppilaiden palaute oli pelkästään positiivista, kun menimme harjoittelijan kanssa luokkaan. Harjoittelijalle esitettiin rohkeasti kysymyksiä ja heidän apu ja opetus otettiin hyvin vastaan. Kiitos siitä meidän fiksuille oppilaille, näin saamme jatkossakin uusia aikuisia arkeemme avuksi. Ohessa on toisen harjoittelijan ajatuksia omasta ajastaan koulussamme. Esitin hänelle muutamia kysymyksiä haastatteluna, joihin hän vastasi. Suuret kiitokset Hannalle haastattelusta.

 

Harjoittelijana Porolahden koululla

Miksi valitsit koulumme harjoittelupaikaksi?

Olen aikuislukion opettaja ja minulla on ammatillisen erityisopettajan pätevyys. Voidakseni työskennellä perusasteella ja lukiossa suoritan tällä hetkellä Helsingin yliopistossa nk. täydentäviä erityisopettajan opintoja vastaavuuslausunnon saamiseksi. Näihin opintoihin kuuluu myös opetusharjoittelu. Sain luvan tehdä osan harjoittelusta lukiossa ja itsekin halusin suorittaa suurimman osan perusasteella ja juuri yläasteella. Porolahden koulu valikoitui harjoittelupaikaksi lähinnä siksi, että siellä oli useita erityisopettajia, erityisluokkia ja halusin saada mahdollisimman kattavan kuvan yläasteen erityisopetuskäytänteistä. Olin myös HunDred-hankkeiden yhteydessä aiemmin tutustunut Iloisen oppimisen taloon, joka kiinnosti myös. Kuulin tosin, että hankkeen yksi alullepanijoista ei enää työskentele koulussa. Asun itse lähellä ja oli mukavaa tulla kävellen kouluun aamuisin.

 

Kokemuksesi Porolahden koulusta?

Yleisesti ottaen koulussa oli minusta mukava ja avulias ilmapiiri. Opettajat ottivat ennakkoluulottomasti minut luokkaansa seuraamaan opetusta. Kävin seuraamassa Maarit Talvion ja Sini Peltokorven erityisluokkien, Riikka Vitikaisen valmentavan luokan toimintaa ja olin mukana sekä luokassa että pienryhmässä ohjaajani Johanna Kokon ja yhden päivän myös Elina Erosen mukana. Aikatauluista ja lupakysymyksistä johtuen en voinut olla mukana oppilashuoltoryhmässä mutta sen sijaan tiimikokouksessa olin kerran läsnä. Siellä puhuttivat samat asiat kuin meillä aikuislukiossakin, ilmiöoppiminen ja digitaalisuus ja uudet OPSit. Ehdin myös konsultoida Tarja Pöppöstä kaksoistutkintolaisten asioista, sillä opetan itse Stadin ammattiopiston lukiota suorittavia kaksoistutkintolaisia. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin tutustunut myös OTE-oppilaiden opetukseen ja ala-asteen toimintoihin. Erityisopettajan työ on myös verkostoitumista moniammatillisten ryhmien kanssa, mutta aivan kaikkeen ei näin lyhyessä ajassa ollut mahdollista osallistua.

 

Mikä on ollut hienoa huomata?

Hienoa on ollut huomata, että erityisopettajat ovat jalkautuneet luokkiin. Tällä tavoin opiskelijat eivät leimaudu. Toisaalta myös pienryhmäopetus on joissain tapauksissa mielekästä. Vaikka olen opettajana toiminut kymmenisen vuotta, on aina uudelleen kiva huomata miten mukavia nuoret ovat – ainakin yksittäin! Ilmeisesti opettajakokemukseni vuoksi koin, että oli helppo saada kontakti oppilaisiin.

 

Mitä kehittämisen kohteita voisit mainita?

Erityisopettajan luokissa mukana olo oli minulle uutta. Tiimiopettajuus on vaativa laji, ja vaatisi paljon suunnittelua. Toisaalta opettajien tehtävät tuntuvat lisääntyvän niin hirveällä vauhdilla, että on vaikea nähdä mistä uutta aikaa otettaisiin, kun meno on koulumaailmassa niin hektistä. Koulutkin tarvitsisivat opettajien tehtävien koordinaattorin, joka voisi kokonaisvaltaisesti paneutua eri haasteisiin. Olin juuri ennen harjoitteluni alkua tenttinyt inklusiivisuutta käsittelevän kurssin, jossa puhuttiin paljon myös tiimiopettajuudesta. Optimaalisella tasolla luokassa olisi aika paljon opetukseen osallistuvaa henkilökuntaa, joka ei liene nykykoulussa mahdollista. Kun opettajien tehtävät vain lisääntyvät, tarvittaisiin koulutusta, aikaa ja resursseja, jotta kaikki uudistukset saataisiin hallitusti hoidettua. Digitaalisten oppimisympäristöjen kirjavuus mietityttää yleisemmälläkin tasolla. Välillä tuntuu, että mikä tahansa sähköisesti tuotettu puolivalmis tai puolivillainen sovellus tai alusta on parempi kuin kynä ja paperi. Kaiken siirtyminen digitaaliseksi arveluttaa myös erilaisten oppijoiden näkökulmasta. Ilmiöpohjaisen oppimisen tultua vaadituksi osaksi opetusta ihmettelen myös sitä, että opettajankoulutuksessa esimerkiksi kielten opettajat pakotetaan ottamaan toiseksi aineeksi toinen kieli. Miksi ainevaatimuksia ei vapauteta, jotta esim. historian opettajan toisena opetettavana aineena voisi olla matematiikka tai kielet? Tämä toisi aivan uutta perspektiiviä koulumaailmaan ja sitä vaadittua laaja-alaista osaamista.

 

Mitä otat täältä mukaasi?

Erityisesti kolmiportaiseen tukeen tutustuminen Johannan johdolla oli todella hyödyllistä, sillä lukiossa erityisopetus keskittyy aika paljon oppimisen strategioiden opetteluun (LUE-kurssit) sekä lukilausuntojen kirjoittamiseen YTL:lle. Yksi tärkeä tehtävä on oppijan itsetunnon vahvistaminen ja apu oman oppimistyylin löytymisessä. Eri aineiden tukiopetukseen erityisopettajan ei oleteta osallistuvan. Lisäksi erityisopettaja osallistuu mm. läksypajoihin ja tapaa opiskelijoita yksilöllisesti. Sain paljon kokemuksia erityisopettajan työstä, joka todellakin on nimensä mukaisesti hyvin laaja-alaista. Nyt kun erityisopettaja on perusopetuksessa luokissa, on hänen hallittava oikeastaan kaikki aineet. Aineenopettajana itse tiedän, että se on paljon vaadittu. Itse otan mukaani paremmat matematiikan taidot. Huomasin, että taidot ovat ruostuneet todella paljon. Tein kattavat muistiinpanot mm. todennäköisyyslaskennasta ja trigonometriasta. Kotona opiskelin vielä aivan peruslaskutoimituksia, kuten neliöjuuria. Johanna opasti minua todennäköisyyslaskennassa yhtä kärsivällisesti kuin oppilaitakin!

 

Johanna Kokko